Ryhmässämme oli värikästä porukkaa ja ihan kaikenikäisiä. Olin kolmanneksi vanhin ja ryhmämme yksinäinen susi. Koulutus oli aikalailla erilaista kuin mitä olin odottanut. Marimekko ja Vallila olivat ainoat sisustustekstiilivalmistajat jotka tiesin nimeltä, en tiennyt tämän alan maailmasta paljoakaan. Neulomisharrastus oli se, mikä innoitti hakemaan kouluun. Opiskelun aikana moni tuotemerkki todellakin tuli tutuksi. Toisen lukuvuoden alussa odotukset tästä viimeisestä vuodesta oli positiiviset. Lukuvuosi oli kuitenkin varsin raskas, jopa raskaampi kuin ensimmäinen vuosi. Parhaani kuitenkin tein, jaksamiseni rajoissa. Aina ei jaksaminen tahtonut riittää. Olisin ehkä voinut suoriutua kaikesta paremminkin. Mutta tämä nyt on vaan tällaista pohdintaa. Tärkeintä on että ihan kohtalaisen hyvä todistus on nyt kourassa, ja elämä jatkuu tästä eteenpäin vähän rauhallisempaan tahtiin, noin niin kuin lievästi sanottuna. Olen iloinen että aikoinaan pääsin tähän koulutukseen. Koululaukku on nyt tyhjennetty, pesty ja tungettu kaapin perukoille.
Olen oikeastaan aika kotikutoinen ja vanhanaikainen. Opiskelumaailman nuorten ja muodikkaiden kaupunkilaisten keskellä tunsin itseni ihan vieraalta planeetalta karanneeksi. Tykkään silti tämän päivän selkeistä ja pelkistetyistä kuvioista ja muodoista, ja pyrin suunnittelemaan tuotteistani sen mukaisia, heti ensimmäisestä jaksosta lähtien.
Juuri kun olin jättänyt taakseni suorituskeskeiset työt, jouduin jälleen tekemisiin tehokkuusajattelun kanssa. Kapinoin tehokkuusajattelua vastaan alusta loppuun. En yhtään osannut odottaa, että tekstiiliala olisi tänä päivänä sellaista. Esille tuli myös samaa tarkoittava sana, mutta jolla on vähän suppeampi merkitys, ja joka sopii paremmin arvomaailmaani, on "yksinkertaistaminen". Asiat siis tehdään yksinkertaisemmin ja karsitaan pois turhia työvaiheita. Kuulostaa jo paljon paremmalta.
Alussa olin innoissani ajatuksesta ryhtyä valmistuttuani käsityöyrittäjäksi. Ajattelin että innokkaana ompelen tyynyjä, pussukoita ja kasseja, ja myyn niitä sitten ja _ihmiset vain ostavat niitä_. Ja vielä mitä. Ei se nyt ihan niin helposti käykään. Onneksi tein toisen vuoden työssäoppimisjaksot NY-yrittäjänä, jonka kautta tämäkin asia valkeni näinkin varhaisessa vaiheessa. Ylläpidin verkkokauppaa kevätlukukauden ajan, ja totesinpa että ehkä se ei olekaan mikään paras myyntikanava tekstiilituotteille. Myyjäispöydän takana seisomista taas pääni ei pidemmän päälle kestä.
Suosikkikurssejani oli ilman muuta kankaankudonta ja erityistekniikat. Pidin paljon myös kuvallisesta ilmaisusta sekä, yllätys yllätys, sisustussuunnittelun kurssista. Pidin tästä kurssista, koska enimmäkseen piirsimme ohjattuna pohjapiirroksia ja seinäprojektioita, minkä koin todella mukavana ja turvallisentuntuisena puuhana. Saimme myös suunnitella julkisen tilan tekstiiliteoksen koulun tiloihin, mutta sitä ei tarvinnut oikeasti toteuttaa. Erityistekniikoista verkonpunonta oli mukavinta. Ensimmäinen kokeilu muistutti verkkoa vain etäisesti, mutta jo toisesta kokeilusta syntyi ihan siisti verkko. Sellaista käpyä, jota verkonpunontaan tarvitaan, en vain ole vielä onnistunut hankkimaan. Omista tekeleistäni mielestäni onnistuneimmat oli villainen torkkupeitto sekä pellavainen pöytäliina, johon sovelsin pohjalaista kilpikangasta.
Mitä tekisin toisin, jos ajassa voisi palata taaksepäin? Ensimmäisen tuotteeni, Satulinnun, väreiksi valitsisin ehkä jotain muuta kuin puhtaat perusvärit. Pahin fiasko oli kolmen päivän näyttö, jota silloin manailin; vaihtaisin neuleen ihan joksikin muuksi. Siinäkö kaikki? Ei nyt tähän hätään tule muuta mieleen.
Entä miten tästä eteenpäin? Kaikkein tärkeimpänä jatkan tietysti japanin opiskelua, itseopiskeluna tosin. Michi 2 -kirja on käyty läpi, joten se olisi toistaiseksi kertausta ja kanji-merkkien opiskelua, missä riittääkin paljon haastavaa mutta äärettömän mielenkiintoista työtä. Opiskelua ei kannata koskaan lopettaa.
Ajattelin myöskin aloittaa maalaamaan vesiliukoisilla öljyväreillä. Eräänä iltana vaan päätin, että aloitan sen öljymaalauksen. Oikeasti. Akvarellivärit pysyy ilman muuta siinä rinnalla, ja niissä taas on ihan toisenlaiset mahdollisuudet. Ties vaikka öljyvärit sopisivat omaan maalaustyyliini paremmin, vähän on sellainen aavistus. Ainakin aion kokeilla.
Juuri hankkimastani uudesta tutkinnosta ja tekstiiliasioista en osaa tässä vaiheessa juuri mitään sanoa. Kesä on mennyt raskaasta koulurupeamasta toipumiseen. Ideoita on silti tullut, ja olen niitä ylös kirjannut, etteivät unohdu, ties vaikka niistä jotain syntyisi. Tavallisten sisustustekstiilien tekeminen on alkanut tuntua jotenkin tyhjältä ja tarkoituksettomalta, tekisin mieluummin jotain merkityksellisempää. Pitäisi keksiä jotain täysin uutta. Ne kaikki pussukat, kassit ja tyynyt, mitä olen tähän mennessä tehnyt, ovatkin pelkkiä harjoitustekeleitä. Onhan sellaisia ihan mukava ommella muuten vain; omaan käyttöön ja lahjaksi sukulaisille. En ehkä koskaan voi olla tehokas ja tuottava yhteiskunnan jäsen, mutta tarvitseeko minun ollakaan? Olen saamaton hippi ja sillä sipuli.
Kesäkuussa otin sellaisen projektin, että kävin työhuoneestani kaikki kaapit ja laatikostot läpi, tavoitteenani heittää puolet tavaroista pois. Ilokseni huomasin että onnistuin siinä. Iso jätesäkillinen tavaraa lähti pois. Tuntui vapauttavalta päästä turhasta roinasta eroon, suosittelen samaa lämpimästi muillekin!
Joten kiitos lukijoille!
Seurailen jatkossakin mielenkiinnolla Sisustustekstiilin sivuilta opiskelijoiden blogeja.
Loin kesän aikana uuden blogin, joka tosin on vielä ihan alkutekijöissään:
http://kannistontila.blogspot.fi/
Muutama kesäinen kuva..
 |
 |
| Kanainen kuva kesäkuulta. |
