sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kangaskollaasitaulu

Sain ajatuksen kangaskollaasitauluista jo talvella. Olin ajatellut että tekisin niitä tässä jaksossa, ellen sitten keksi jotain muuta. Halusin tehdä jotain mitä en ole aikaisemmin tehnyt. En odota että saisin aikaan mitään erityisen hienoa, vaan että löytäisin tekstiilimaailmasta itselleni uuden alueen. Inspiraationa tähän toimivat pinterestistä löytämäni ihanat kangaskollaasiteokset.

Tavoitteenani olisi saada valmiiksi yksi iso kangastaulu, ja jos aikaa jää, pari pientä taulua, (tai sitten suunnitella eteenpäin jotain uutta, joka on jo pyörinyt mielessä, mutta siitä lisää myöhemmin.)
Ison taulun aiheeksi valitsin tutun ja turvallisen puun, sillä tämä on kuitenkin ensimmäinen kangaskollaasitauluni. Puussa kasvaa marjoja, joka on siis puuhilla. Se on muuten samannäköinen kuin oikea hilla, mutta se on väriltään vaaleanpunainen. Materiaalina käytän pääasiassa kierrätyskankaita. Sininen tausta on vanha pellavapöytäliina, vihreät osat sekä alareunassa oleva vaalea osa pellavatableteista, puun lehdet koulun pellavakangasta ja marjat vaaleanpunaista puuvillakangasta.

Taulua ei luonnollisestikaan ole tarkoitus pestä, eikä sitä edes voi pestä, sillä niittaan sen kiinni puukehikkoon. Ompelen vielä sinisen kankaan jollekin isommalle kankaalle, jotta saan sen käännettyä puukehikon ympäri. Taulu on uniikkikappale; toista samanlaista ei tule.


Tähän mennessä tehtyä.

Yksityiskohta taulusta.

Lehtien ompelukokeiluja.

Sommittelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti