Puuhilla

Tässä vähän tarinaa Puuhillasta. Alkunsa se sai siitä, kun eräänä aamuna hajamielisenä lueskelin erään mangapokkarin takasivumainoksia. Yotsuba-mangan mainoksessa luki näin: "Viisivuotias Yotsuba on iloisuutta ja energiaa pursuava tyttö, joka saa puuhillaan ja kommelluksillaan lähiympäristönsä sekaisin." Takerruin sanaan "puuhillaan" ja niinpä siitä syntyi vähitellen uusi tuotemerkki. Olen saanut rauhassa miettiä ja työstää Puuhillaa puoli vuotta. Kaverikseen se sai maisemakuvan, jonka olen omalla pihallani kuvannut monta vuotta sitten. Kuva toimii myös käyntikortin ja tuotelipukkeiden pohjana. Goottityylinen fonttikin veti puoleensa. Puuhillan graafinen ilme on mielestäni onnistunut. Alkuaikojen väri-iloittelun olen vaihtanut tummempiin ja harmaisiin sävyihin, mikä ehkä kuvastaakin paremmin mielenmaisemaani.

Hukkaset

Viimeiseksi näyttötyökseni sovimme, että suunnittelen uuden tuotteen, valmistan ja laitan myyntiin verkkokauppaan. Päätin sitten yllättää kaikki ja tein sudenmuotoisia kirjanmerkkejä, sillä olen aina tykännyt susista. Olen kova lukemaan, joten kirjanmerkki on itselleni tuttu ja tarpeellinen esine.

Pinterestistä löytyvistä susien kuvista hain luonnollista siluettia, ja piirsin kirjanmerkin ääriviivat vapaalla kädellä. Materiaalina käytin 300 g/m² akvarellipaperia. Muita materiaalivaihtoehtoja oli kangas (mikä olisi vaatinut ompelua), huopalevy (johon ei nyt ole varaa sijoittaa) ja ohut vaneri. Jokaisessa on hyvät ja huonot puolensa, mutta siis, päädyin akvarellipaperiin, sillä kaapistani löytyy sitä ennestään. Kaavan avulla piirretyt ja valmiiksi leikatut hukat maalasin lopuksi akvarelliväreillä molemmilta puolilta. Väreinä käytin paynenharmaata ja seepiaa. Paynenharmaa on suosikkivärejäni akvarellipaletilla. Harkitsin myös silmiä, mutta totesin, että parempi ilman. Mitä pelkistetympi, sen parempi. Vähemmän on enemmän. Yhteensä olen tehnyt 100 kirjanmerkkiä, noin 30 kappaleen sarjoissa. Nimeä sai ihan tosissaan miettiä, sillä halusin antaa näille hyvän nimen, eikä sitä ollut helppo keksiä. Lopulta nimeksi valikoitui Hukkanen. Alla muutama esimerkki.

 

Koska valmistan Hukkaset kokonaan käsin, niitä on oikein mukava tehdä. Yksi kirjanmerkki myös valmistuu suhteellisen nopeasti. Koneiden kanssa työskentely on välillä stressaavaa, kun ne eivät aina toimi niin kuin pitäisi, mutta käsin tekeminen on suorastaan terapeuttista.

Täältä siis löytyy Hukkaset, vielä 29.5. asti: holvi.com/shop/unilintu/section/kirjanmerkit/

Pöytäliinan uusi elämä

Otsikossa se jo näkyykin, eli kangaskollaasitaulun nimi. Siellä se nyt on koulun käytävän seinällä näkyvillä jonkin aikaa. Vieressä on kuvia opinnäytetyöstä Kevään Kuiskaus.

Kangaskollaasitaulu

Sain ajatuksen kangaskollaasitauluista jo talvella. Olin ajatellut että tekisin niitä tässä jaksossa, ellen sitten keksi jotain muuta. Halusin tehdä jotain mitä en ole aikaisemmin tehnyt. En odota että saisin aikaan mitään erityisen hienoa, vaan että löytäisin tekstiilimaailmasta itselleni uuden alueen. Inspiraationa tähän toimivat pinterestistä löytämäni ihanat kangaskollaasiteokset.

Tavoitteenani olisi saada valmiiksi yksi iso kangastaulu, ja jos aikaa jää, pari pientä taulua, (tai sitten suunnitella eteenpäin jotain uutta, joka on jo pyörinyt mielessä, mutta siitä lisää myöhemmin.)
Ison taulun aiheeksi valitsin tutun ja turvallisen puun, sillä tämä on kuitenkin ensimmäinen kangaskollaasitauluni. Puussa kasvaa marjoja, joka on siis puuhilla. Se on muuten samannäköinen kuin oikea hilla, mutta se on väriltään vaaleanpunainen. Materiaalina käytän pääasiassa kierrätyskankaita. Sininen tausta on vanha pellavapöytäliina, vihreät osat sekä alareunassa oleva vaalea osa pellavatableteista, puun lehdet koulun pellavakangasta ja marjat vaaleanpunaista puuvillakangasta.

Taulua ei luonnollisestikaan ole tarkoitus pestä, eikä sitä edes voi pestä, sillä niittaan sen kiinni puukehikkoon. Ompelen vielä sinisen kankaan jollekin isommalle kankaalle, jotta saan sen käännettyä puukehikon ympäri. Taulu on uniikkikappale; toista samanlaista ei tule.

Tähän mennessä tehtyä.

Yksityiskohta taulusta.

Lehtien ompelukokeiluja.

Sommittelua.

Kevään viimeinen rutistus

Ja niin koitti viimeinen jaksoni tässä koulussa. Työssäoppimispaikkani on viime syksyltä tuttu oma yritys, Vihreä Uni NY. Olen odottanut innolla tätä jaksoa, että voin vielä vähäksi aikaa keskittyä pyörittämään yritystäni, ennen kuin se lukuvuoden päätteeksi lopetetaan. Meitä on mukava pieni ryhmä suorittamassa TOY-jaksoa.

Tavoitteenani olisi kehittää ja mainostaa verkkokauppaani, sekä luoda jotain uutta, josta lisää myöhemmin...

Tässä vihdoinkin se osoite verkkokauppaani:  holvi.com/shop/unilintu/

Pohdintaa näyttelyprojektista

Meillä on ollut 2. lukuvuodella monenlaisia kursseja. Yksi niistä oli näyttely. Meidän piti suunnitella jokin esillepano omille tuotteillemme, esim. pop up -kauppa tai näyttely. Päätimme järjestää Japani-henkisistä tuotteistamme näyttelyn Naisex-messuille Venemestarinkadulle. Tosin olin itse sinä päivänä sairaana, kun tästä päätettiin.

Näyttely-kurssi oli haastava ja turhauttava. Mutta lopputulos yllätti meidät kaikki. Näyttelystä tuli todella hieno ja raikkaan oloinen. Mutta mitä tulee omaan työpanokseeni, tunsin itseni täydelliseksi tumpeloksi näyttelyä järjestäessä ja rakentaessa, esim. ripustuskeppejä sahattaessa. Mutta jos kotona sahaan jotain lautoja, osaan kyllä sahata ihan hyvin, olenhan maalainen. Ehkäpä asia onkin niin, etten pohjimmiltani ole käytännön asioissa mikään tumpelo, vaan toisten ihmisten läsnäolo tekee minusta sellaisen. Ympäristö vaikuttaa myös. Meikäläistä ei vaan ole luotu ryhmätyöhön, olen täydellinen yksintyöskentelijä.

Rakentamispäivänä tuli vähän mutkia matkaan. Siinä meidän nurkkauksessa oli Jaffa-automaatti, joka oli tarkoitus siirtää pois näyttelyn ajaksi. Emme kuitenkaan saaneet siihen hätään ketään tarpeeksi vahvaa ja osaavaa siirtämään sitä, joten ratkaisimme tilanteen niin, että peitimme automaatin Sirkun maalaamilla bambu-suurkuvatulosteilla, joiden piti alun perin tulla seinää vasten, ja Jaffa-logon valo jopa paistoi aika kivannäköisesti paperin läpi. Joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Messupäivän koitettua näyttelyosastoa valvoessamme, totesimme, etteivät kaikki edes tajunneet, että siellä on joku näyttely, olimmehan aika syrjäisessä nurkassa. Tällaistakin tapahtui: pari ihmistä tuli aulaan, jossa olimme, toinen heistä katsoi näyttelyosastoomme päin ja sanoi toiselle: "Jaa, täällä ei ole enää mitään", kääntyivät kannoillaan ja menivät pois. Että "ihan kiva". Aika harvat kävivät katsomassa näyttelyämme. Ehkäpä julisteemme eivät oikein erottuneet seinästä.

Lopuksi vielä kuvat lehtijutusta. Kissakamukin pääsi kuvaan!

Miksi loin Satulinnun kaltaisen hahmon

Olin alunperin tarkoittanut Satulinnun sellaiseksi ajattomaksi kuosiksi, johon ei kyllästy, ja joka sopii moneen paikkaan. Olin toivonut että se herättäisi ihmisissä positiivisia ajatuksia ja että se saisi paljon ystäviä. Uskoin silloin, ja uskon edelleen, että moni pitää pelkistetyistä muodoista. Tunnen jopa joitakin sellaisia ihmisiä. Tuotteeni eivät vain ole vielä löytäneet tietänsä oikean kohderyhmän luokse. Onnistuneessa tuotteessa ei tarvitse olla krumeluureja. Kaikki eivät voi tykätä kaikesta, mutta jokaiselle kuosille löytyy kyllä omat faninsa.