Pöytäliinan uusi elämä

Otsikossa se jo näkyykin, eli kangaskollaasitaulun nimi. Siellä se nyt on koulun käytävän seinällä näkyvillä jonkin aikaa. Vieressä on kuvia opinnäytetyöstä Kevään Kuiskaus.

Kangaskollaasitaulu

Sain ajatuksen kangaskollaasitauluista jo talvella. Olin ajatellut että tekisin niitä tässä jaksossa, ellen sitten keksi jotain muuta. Halusin tehdä jotain mitä en ole aikaisemmin tehnyt. En odota että saisin aikaan mitään erityisen hienoa, vaan että löytäisin tekstiilimaailmasta itselleni uuden alueen. Inspiraationa tähän toimivat pinterestistä löytämäni ihanat kangaskollaasiteokset.

Tavoitteenani olisi saada valmiiksi yksi iso kangastaulu, ja jos aikaa jää, pari pientä taulua, (tai sitten suunnitella eteenpäin jotain uutta, joka on jo pyörinyt mielessä, mutta siitä lisää myöhemmin.)
Ison taulun aiheeksi valitsin tutun ja turvallisen puun, sillä tämä on kuitenkin ensimmäinen kangaskollaasitauluni. Puussa kasvaa marjoja, joka on siis puuhilla. Se on muuten samannäköinen kuin oikea hilla, mutta se on väriltään vaaleanpunainen. Materiaalina käytän pääasiassa kierrätyskankaita. Sininen tausta on vanha pellavapöytäliina, vihreät osat sekä alareunassa oleva vaalea osa pellavatableteista, puun lehdet koulun pellavakangasta ja marjat vaaleanpunaista puuvillakangasta.

Taulua ei luonnollisestikaan ole tarkoitus pestä, eikä sitä edes voi pestä, sillä niittaan sen kiinni puukehikkoon. Ompelen vielä sinisen kankaan jollekin isommalle kankaalle, jotta saan sen käännettyä puukehikon ympäri. Taulu on uniikkikappale; toista samanlaista ei tule.

Tähän mennessä tehtyä.

Yksityiskohta taulusta.

Lehtien ompelukokeiluja.

Sommittelua.

Kevään viimeinen rutistus

Ja niin koitti viimeinen jaksoni tässä koulussa. Työssäoppimispaikkani on viime syksyltä tuttu oma yritys, Vihreä Uni NY. Olen odottanut innolla tätä jaksoa, että voin vielä vähäksi aikaa keskittyä pyörittämään yritystäni, ennen kuin se lukuvuoden päätteeksi lopetetaan. Meitä on mukava pieni ryhmä suorittamassa TOY-jaksoa.

Tavoitteenani olisi kehittää ja mainostaa verkkokauppaani, sekä luoda jotain uutta, josta lisää myöhemmin...

Tässä vihdoinkin se osoite verkkokauppaani:  holvi.com/shop/unilintu/

Pohdintaa näyttelyprojektista

Meillä on ollut 2. lukuvuodella monenlaisia kursseja. Yksi niistä oli näyttely. Meidän piti suunnitella jokin esillepano omille tuotteillemme, esim. pop up -kauppa tai näyttely. Päätimme järjestää Japani-henkisistä tuotteistamme näyttelyn Naisex-messuille Venemestarinkadulle. Tosin olin itse sinä päivänä sairaana, kun tästä päätettiin.

Näyttely-kurssi oli haastava ja turhauttava. Mutta lopputulos yllätti meidät kaikki. Näyttelystä tuli todella hieno ja raikkaan oloinen. Mutta mitä tulee omaan työpanokseeni, tunsin itseni täydelliseksi tumpeloksi näyttelyä järjestäessä ja rakentaessa, esim. ripustuskeppejä sahattaessa. Mutta jos kotona sahaan jotain lautoja, osaan kyllä sahata ihan hyvin, olenhan maalainen. Ehkäpä asia onkin niin, etten pohjimmiltani ole käytännön asioissa mikään tumpelo, vaan toisten ihmisten läsnäolo tekee minusta sellaisen. Ympäristö vaikuttaa myös. Meikäläistä ei vaan ole luotu ryhmätyöhön, olen täydellinen yksintyöskentelijä.

Rakentamispäivänä tuli vähän mutkia matkaan. Siinä meidän nurkkauksessa oli Jaffa-automaatti, joka oli tarkoitus siirtää pois näyttelyn ajaksi. Emme kuitenkaan saaneet siihen hätään ketään tarpeeksi vahvaa ja osaavaa siirtämään sitä, joten ratkaisimme tilanteen niin, että peitimme automaatin Sirkun maalaamilla bambu-suurkuvatulosteilla, joiden piti alun perin tulla seinää vasten, ja Jaffa-logon valo jopa paistoi aika kivannäköisesti paperin läpi. Joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Messupäivän koitettua näyttelyosastoa valvoessamme, totesimme, etteivät kaikki edes tajunneet, että siellä on joku näyttely, olimmehan aika syrjäisessä nurkassa. Tällaistakin tapahtui: pari ihmistä tuli aulaan, jossa olimme, toinen heistä katsoi näyttelyosastoomme päin ja sanoi toiselle: "Jaa, täällä ei ole enää mitään", kääntyivät kannoillaan ja menivät pois. Että "ihan kiva". Aika harvat kävivät katsomassa näyttelyämme. Ehkäpä julisteemme eivät oikein erottuneet seinästä.

Lopuksi vielä kuvat lehtijutusta. Kissakamukin pääsi kuvaan!

Miksi loin Satulinnun kaltaisen hahmon

Olin alunperin tarkoittanut Satulinnun sellaiseksi ajattomaksi kuosiksi, johon ei kyllästy, ja joka sopii moneen paikkaan. Olin toivonut että se herättäisi ihmisissä positiivisia ajatuksia ja että se saisi paljon ystäviä. Uskoin silloin, ja uskon edelleen, että moni pitää pelkistetyistä muodoista. Tunnen jopa joitakin sellaisia ihmisiä. Tuotteeni eivät vain ole vielä löytäneet tietänsä oikean kohderyhmän luokse. Onnistuneessa tuotteessa ei tarvitse olla krumeluureja. Kaikki eivät voi tykätä kaikesta, mutta jokaiselle kuosille löytyy kyllä omat faninsa.

Kriisin paikka jälleen

Meillä oli koulussa näyttötehtävä, joka piti suunnitella ja valmistaa 3 päivässä, mikä oli mielestäni todella lyhyt aika. Sai ihan tosissaan miettiä, kuinka suuritöisen tuotteen ehtii valmistamaan, niin ettei siitä tule myöskään liian suppea. Lähtökohtana oli japanilainen kulttuuri, mikä oli meikäläiselle iloinen yllätys. Mutta mutta, sain kuitenkin jonkun kummallisen mielenhäiriön, ja päätin tehdä näyttötehtävän käsinneulomalla. Se oli VIRHE!!!
Tein jonkinlaisen pussukan/käsilaukun, tai miksikä sitä nyt sanoisi. Mutta siitä tuli sen verran surkea tekele, että eihän siitä kehtaa edes kuvaa tänne laittaa. Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Opin nimittäin jotain tärkeää: neulominen kannattaa pitää puhtaana harrastuksena, mitään koulutöitä ei käsinneulomalla kannata tehdä, menee muuten hyvä harrastus pilalle! Neuloa kannattaa vain itselle, sekä lahjaksi sukulaisille ja ystäville, ja korkeintaan harrastusomaiseen myyntiin. Tosin, enhän ollut tarkoittanutkaan tekelettäni millekään asiakkaalle, vaan omaan käyttööni. On toki niitäkin, jotka ovat onnistuneet neuleella opinnäytetyössä, mutta se vaatii jo taitoa ja tietämystä. Ja kun vielä ne viheliäiset itsearvioinnit tulevat kiusaamaan säännöllisin väliajoin. Sellaisen asian olen todennut, että meikäläiseltä puuttuu arviointikyky aivan tyystin, siksi itsearviointien tekeminen on erityisen vaikeaa. Lähinnä arpomalla olen itselleni niitä numeroita antanut.

Vihreä Uni -tuotemerkin aion ajaa alas, nyt kun se ei ole vielä edes päässyt kunnolla alkuunkaan. Voi olla, etten sittenkään perusta tilalle uutta tuotemerkkiä, kuten aikaisemmin meinasin, tai no, kuka tietää...
Keskityn mahdollisesti (tekstiili)taiteeseen, tai muuhun epämääräiseen, jota teen taiteilijanimellä. Printtien työstämisen aion myös jättää taakseni, viimeistään sitten kun valmistun. Meikäläisellä kun on aivan omanlainen käsitys siitä, minkälaista kuviointia kankaassa pitää olla. Lakkaan yrittämästä liikaa, ettei tule pettymyksiä. Otan siis aivan rennosti jäljellä olevan kevätlukukauden. Toki yhtä omapäisesti kuin ennenkin, mutta rennosti.

Tällaisia ajatuksia siis pyörii päässäni tällä kertaa!

Mitä oikein teen täällä?

Koen, että olen syntynyt aivan väärälle vuosisadalle. En yleensäkään tunne kuuluvani tähän maailmaan. Jostain kumman syystä olen kuitenkin tänne eksynyt, mutta miksi, sen kun tietäisi. Koko ikäni olen yrittänyt selviytyä tässä kaaottisessa maailmassa, johon en koe olevani tervetullut.